maanantai 2. tammikuuta 2012

the year

vuosi vaihtui. sitä ei jotenkaan osaa ajatella, että taas on aloitettu vuosi alusta. toisaalta viime tammikuusta on tosi pitkä aika, mutta toisaalta tuntuu että se on juuri ollut. aikamoista.
lauantaina kun otettiin Joonaksen kanssa uutta vuotta vastaan, mietittiin vuotta 2011 kuukausi kerrallaan. alkuvuotta oli kaikista vaikein muistella - mitä silloin teki? kenen kanssa? missä? jälkeenpäin ajateltuna tuntuu siltä, että tammikuu-huhtikuu välillä "ei ole tehnyt oikeastaan mitään", vaikkakaan en muista aikaa, etteikö olisi ollut tekemistä ja menemistä. kesä meni taas liian nopeasti ja sitten tulikin jo syksy, joka sekin meni koulun puolesta lähes huomaamatta.

viime vuoden aikana olen saanut elämääni mahtavia ihmisiä ja ystäviä. olen myös kasvanut paljon ja tajunnut asioita uudella tavalla. olen myös oppinut suhtautumaan elämään erilailla.
haluan jatkaa tätä samaa myös vuonna 2012.

haluan nauttia jokaisesta hetkestä tänä vuonna ja antaa itselleni aikaa. haluan olla hyvä ystävä ja paras mahdollinen minä.

vuoden 2012 loputtua, haluan, että pystyn muistamaan jokaisesta kuukaudesta jotain kohokohtia. ja haluan tehdä sen hymyillen. 


2012 - minun vuoteni

Ei kommentteja: